Kategoria: Mielipiteet
-
Susi kuuluu suomalaiseen luontoon
Suomen riistakeskus on 29.12.2021 päättänyt myöntää poikkeusluvan Saunajärven kahdeksan suden lauman tappamiseksi kuluvan vuoden helmikuun 1. ja 15. päivän välisenä aikana. Kuhmon Vihreät ry on kokouksessaan 11.1. ja 22.1. käsitellyt asiaa, ja haluaa julkituoda seuraavaa: Ensinnäkin, ihmisillä tulee olla oikeus elinkeinonharjoittamiseen ja turvalliseen asumiseen myös Kuhmon itäisissä osissa. Näin myös Saunajärven suunnalla. Alueella liikkuvien susien…
-
Marja-Stiina Suihko: Kuuleeko Kuhmo, kun asukkaat puhuvat?
Hankarannan puomi. Nurmestien teollisuusalue. Hyryntien muutos. Tässäpä puheenaiheita. Kuhmon kaupungin maankäyttöä ja kaavoitusta suunnitellaan pala palalta eikä kokonaisuutena. Tehdään peruuttamattomia muutoksia ottamatta kauaskantoisemmin huomioon sitä, mitä mihinkin rakennetaan. Niinpä on kaavoitettu uusi teollisuusalue aivan uuteen ympäristöön, vaikka kaupungin keskustassa ja keskellä asuinympäristöjä on edelleen törkyisiä teollisuus- ja varastotontteja. On yhä enemmän raskasta liikennettä asutuksen keskellä.…
-
Marja-Stiina Suihko: Kaupunkiympäristö on yhteinen
Nurmestien teollisuusalueen rakentuminen on herättänyt lähiseutujen asukkaat ottamaan kantaa, mutta vasta valmistelun loppumetreillä. Niinpä annettuihin lausuntoihin on vastattu kertomalla, että alue on jo aiemmin kaavoitettu teollisuusalueeksi, miltä pohjalta suunnitelma on edennyt kohti toteutusta. Enää ei voida perua koko hanketta, mutta onneksi lähistön asukkaiden toiveesta kaupunginhallitus on päättänyt, että suojavyöhykkeitä levennetään ja teollisuusalue rakennetaan ja maisemoidaan…
-
Marja-Stiina Suihko: Kaupunkilaiset ajoissa mukaan
Kuhmon kaupunki on melkoisessa uusiutumisen vauhdissa, ja se näkyy myös rakentamisessa ja muussa elinympäristöön vaikuttavassa ihmisen toiminnassa. Ajankohtaisia ja kuhmolaisia puhuttavia asioita ovat Hyryntien muutos, teollisuustonttien sijoittelu, omavaltaiset ympäristöteot, kirjaston tilojen muutokset, Kuhmo-talo – Pajakka ranta-alueen suunnittelu, Kalevalan alue, tulevan sote-aseman sijainti ja uuden uimahallin tarve sekä Vanhan Kontion kohtalo. Kaikkia näitä säätelevät asianomaiset lait…
-
Inhimillisyyttä ja avoimuutta soten päätöksentekoon
Kainuun soten hallitus päätti äänestyksellä lopettaa Suomussalmen ja Kuhmon viikonloppuvastaanotot. Päätös ja äänestys osoitti kaksi harmillista asiaa. Keskittämishinku on saapunut Kainuuseenkin, vaikka sitä vastaan taistellaan esimerkiksi Oulun ja Helsingin suuntaan. Keskittämisen tarkastelupiste on lähes poikkeuksetta tarkastelijan oma sijainti. Nytkin maakuntien puolustajana näyttäytyvän puolueen edustajien äänestyspäätökset riippuivat kunkin edustajan asuinpaikasta. Toiseksi, Kainuun sote tuottaa päätöksenteon perustaksi…
-
Ville Nyman: Valiokuntamallilla pienet ryhmät kyykkyyn
Kuntavaalien kynnyksellä Kuhmosta kuuluu kummia. Kaupungin hallintomalliksi halutaan vaihtaa valiokuntamalli, jossa uusiksi supervaikuttajiksi pääsisi entistä harvempi joukko kaupunginvaltuutettuja – vaikka ääneen lausuttuna tavoitteena hallintomallille on ollut valtuutettujen vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Suurin osa valtuustoryhmistä jäisi valiokuntien ja kaupunginhallituksen seitsensalkkuisten seurueiden ulkopuolelle, jos vaalitulokset eivät dramaattisesti muutu aiemmista kerroista. Äänikynnys vaikuttamisen paikkoihin kasvaa aivan liian suureksi. Kuhmossa päätettiin…
-
Marja-Stiina Suihko: Kuhmon kaupunginhallitus esittää vallan keskittämistä
Hallinnon kehittämistyöryhmän esitystä uusista valiokunnista ja kh:sta ei hyväksytty valiokuntien jäsenmäärän osalta yksimielisesti Kuhmon kaupunginhallituksessa tiistaina. Jäsenmäärän nostamista seitsemästä 9:ään kannattivat lisäkseni muut kaup hallituksessa olevat pienten ryhmien edustajat eli Maija Inget (kd) ja Aimo Tervamäki (sd). Keskustan Pekka Heikkinen ja Matti Pääkkönen äänestivät tyhjää. Jäsenten pitäminen esitetyssä 7:ssä sai taakseen kh:n 10 jäsenestä vain…
-
Valtuustoalotie: Kuhmon kaupungin ympäristöohjelman päivittäminen
“Ihmiskunta seisoo nyt tien risteyksessä sen päätöksen kanssa, millaisen perinnön haluamme jättää tuleville sukupolville.” Näin kuvaa YK:n biodiversiteettisopimuksen pääsihteeri Elizabeth Maruma Mrema biodiversiteettiraportin esipuheessa sitä, miten ratkaisevia hetkiä juuri nyt elämme maapallon luonnon, eliö- ja eläinlajien sekä koko ekosysteemien pelastamiseksi. YK:n viidennen biodiversiteettiraportin mukaan luonnon suojeleminen sinällään ei riitä. Tarvitaan massiivisia taloudellisia, sosiaalisia, poliittisia ja teknisiä…
-
Stop, Kuhmo! Miksi kiusaat?
Sosiaalisen median Kuhmo-ryhmässä on käyty vilkasta kokemusten- ja ajatustenvaihtoa kiusaamisesta, joka näyttää pesiytyneen kouluihin ja jopa harrastusryhmiin. Vakavaa kiusaamista esiintyy myös aikuisten parissa, naapurustoissa, työpaikoilla ja perheissä. Ongelmat ovat jo niin syvällä, että voi kuulla kiusatuksi tulevan jo tottuneen kiusaamiseen. Kuhmo, on aika havahtua! Päivähoidossa ja kouluissa ei ole onnistuttu kitkemään kiusaamista, vaan lukemattomissa perheissä…
-
Valtuustoaloite: Muovipakkausten kierrätys kaikille helpoksi Kuhmossa
Muovipakkausten kierrättämistä tehostetaan Kainuun jätehuollon kyntayhtymä Ekokympin uudessa jätehuoltomääräyksessä. Tulevaisuudessa kaikkien yli kolmen huoneiston kiinteistöjen tulee järjestää muovipakkausten kierrätys. Epäselvään tilanteeseen ja uudistuksen ulkopuolelle jäävät omakotiasujat, joita lienee merkittävä osuus kuhmolaisista, vaikka heistäkin moni haluaisi kierrättää muovia enemmän. Vaikka jätehuolto on siirretty kuntayhtymän vastuulle, voi kierrätyksen edistämisen nähdä jokaisen yksittäisen kunnan vastuuksi. Muovipakkausten kierrättäminen tulisi…