Kaupunginhallitus sai tiistaina ratkaistavakseen, miten suhtautua ELY-keskuksen esitykseen 25 maahanmuuttajan sijoittamisesta Kuhmoon, millä Kuhmo voisi hoitaa osuutensa Suomen kunnille jakautuvasta vastuusta.
Päätös oli kielteinen, vaikka jo syyskuussa (Kuhmolainen 15.9.) moni johtavista päättäjistä oli valmis tarkastelemaan asiaa kiristyvän kansainvälisen tilanteen valossa uudelleen. Ainoastaan vihreillä ja vasemmistolla oli jo tuolloin asiaan selkeä kanta: on inhimillistä auttaa suuressa hädässä olevia ihmisiä ja pakolaisten vastaanottoa pitää alkaa valmistella. Myös kristillisdemokraattien, sosialidemokraattien ja jopa kokoomuksen piiristä raotettiin ainakin lievää halua harkintaan ja mahdollisuuksien selvittämiseen.
Kuntalaisten huoli lisääntyvästä hädästä on korvin kuultava, minkä myös Kuhmolaisen gallup jo syksyllä osoitti. Kaupunginhallituksen päätös syntyi kuitenkin vedoten kaupungin taloudelliseen tilanteeseen, mutta taustalla saattaa olla suoranaista muukalaisvihaa sekä muutoksen, erilaisuuden pelkoa.
Nyt kannattaa avata Kuhmon historia, joka kertoo, että Kuhmolla on kokemusta pakolaisten vastaanottamisesta. Vuoden 1920 tammikuussa rajan takaa tuli 40 pakolaista. Kesäkuussa 1921 Kuhmossa oli 520 eri järjestöjen avustamaa pakolaista. Seuraavana talvena täällä oli noin 1500 nälkää, pelkoa ja bolsevikkihallintoa paennutta karjalaista. Vuoden 1922 aikana maahan saapui 35000 pakolaisen aalto. Huhtikuussa 1922 Kuhmossa oli majoitettuna 1140 henkeä , pakolaiskoulussa oli 76 oppilasta, Kämärän kunnalliskotiin sijoitettuna 30 lasta ja Tuupalan sivurakennukseen oli majoitettu enimmillään 80 lasta. Kuhmon historia kuvaa kuhmolaisten suhtautumista pakolaisiin sanalla ”ymmärtäväinen”. – Lopulta Kuhmoon jäi 200-300 henkeä (Jorma Wilmi, 2003).
On hyvä muista myös se, että köyhyys ja nälkä aina nälkäkuolemaan saakka on vaivannut vuosisatojen mittaan myös kuhmolaisia. On oltu monenlaisen hätäavun varassa, ja myös täältä on lähdetty: Venäjälle aina Pietariin saakka, Karjalan ja Riikaan, vesireittiä pitkin länteen Ouluun asti, sittemmin Amerikkaan, Kanadaan ja Ruotsiin. Aina lähtijät ovat olleet nuoria, vahvoja, parhaassa työiässä olevia miehiä.
On siis ollut ennenkin vaikeita aikoja. On selvitty nälkävuosista ja sodista. On selvitty pakolaisista jopa niin, etteivät nuoremmat kuhmolaiset edes tiedä sellaisia olleenkaan. Nyt meille tarjottiin 25 maahanmuuttajaa.
Se, mistä nyt kannattaa olla huolissaan, on henkinen ilmapiiri. Se, että ei välitetä, johtaa sisäiseen kylmettymiseen. Ihminen, joka ei näe toisen hätää eikä pysty myötätuntoon, on itse vaaravyöhykkeessä ja tarjoa kasvualustaa pelottaville ääri-ilmiöille.
Taantuvalla alueella oleva syrjäinen kaupunki, joka haluaa pitää rajansa kiinni, on umpioituva ja näivettyvä yhteisö. Ei voi olla niin, että kuhmolaiset toivoisivat näin käyvän.
Kuhmo tarvitsee elämää, väriä ja uutta väkeä: tyhjiin asuntoihin asukkaita, kauppoihin asiakkaita, autiohin liikehuoneistoihin yrittäjiä ja teille kulkijoita. Kouluihin tarvitaan lapsia, ei vain valtionosuuden vuoksi, vaan siksi, että kuhmolaisille lapsille voitaisiin tarjota kasvuympäristö siihen nopeasti muuttuvaan maailmaan, jossa heidän on osattava elää ihmisiksi yhdessä ja rinnakkain erilaisten kanssa.
Kuhmolla on elinvoimaisuutensa turvaamisessa ja parantamisessa paljon isoja haasteita, joihin vastaaminen edellyttää henkistä joustavuutta, avoimuutta uusille asioille ja yhteisymmärryksen syventämistä raja-aitojen ja vastakkainasettelujen sijaan. Sellaista yksimielistä ja moniäänistä Kuhmoa haluan olla rakentamassa.
Marja-Stiina Suihko
Kaupunginhallituksen jäsen
(vihr)
